Matkaendurolla itäkairassa
Olin kuullut harrastajien keskuudessa puhuttavan paljon Lapin ajokokemuksista. Monessa yhteydessä oli kehuttu UKK kansallispuiston eteläpuoleista aluetta, Itä-Lappia. Siellä on paljon asumatonta aluetta ja hienoja maisemia. Luonnollisesti tiet ovat poikkeuksetta sorateitä niin harvaan asutulla alueella. Tuntsa, Tulpio, Naruska ja Kemihaara, muutamia alueella olevia paikan nimiä mainitakseni. Näitä nimiä on mainittu monen pyöräilijän matkakertomuksissa. Pohjolan Kurapyöräilijöiden foorumilla alueen viestiketujussa on keskustelua kohta kymmenen vuoden ajalta.
Keski-Suomen ulkopuolisista kohteista Itäkaira oli ollut jo jonkin aikaa listan ykkösenä. Vuoden 2017 suunnitelmiin ei mahtunut kovin pitkää yhtäjaksoista ajoreissua, joten kohde soveltui siltäkin osin hyvin tämän vuoden ykkösreissuksi.
Suunnitelma oli yksinkertainen. Ensimäisen päivän aikana ajo Kemihaaraan itärajaa pitkin, päivä ajelua Itä-Kairassa ja kolmantena päivänä takaisin kottiin keskeltä Suomea.
Mukaan reissulle lähti Esko ja Heikki, joiden kanssa olin edelliskesänä ollut Norjassa. Aloituspisteeksi sovimme Lapinlahden, jonne matkustimme edellisenä iltana, jotta voisimme lähteä liikenteeseen aikaisin aamulla.
Maanantai 17.7.2017
Herätyskellon ääni oli armoton. Uni olisi vielä maittanut, mutta päivän tunnit tulisivat joka tapauksessa käymään vähiin, joten liikenteeseen olisi hyvä päästä reippaasti. Keli oli poutainen, mutta enusteen mukaan matkaa törmättäisiin todennäköisesti sateisiin. Sade-alue oli tulossa Venäjän puolelta Suomeen ja ennusteen mukaan se etenisi kohti pohjoista. Hmm… ehkä ehtisimme ajaa saderintaman etupuolella?
Reitti oli suunniteltu myötäilemään mahdollisimman läheltä itärajaa päällystettyäjä teitä vältellen. Vesistöt kuitenkin pakottivat välillä siirtymään isolle tielle, koska muita järkeviä ohitus/ylityspaikkoja ei ollut. Toisena rajoitteena oli luonnollisesti aika. Pieniä sorateitä ajellssa yli 800 km matka veisi joka tapauksessa paljon aikaa.
Etappi numeroina | |
Lapinlahti | 8:11 |
Matka | 148 km |
Keskinopeus | 85 km/h |
Kuhmo | 9:55 |
Pääsimme liikkeelle kahdeksan jälkeen. Reitti sivuutti Tiilikanjärven kansallispuiston ja matka jatkui Valtimon läpi Kuhmoon. Kuhmossa pysähdyimme tunnin tauolle, jonka aikana ostimme päivän aikana tarvittavat eväät. Sää oli muuttumassa ja odotettavissa oli sadetta. Päätimme kuitenkin jättää vielä tässä vaiheessa sadevarusteet pukematta.
Etappi numeroina | |
Kuhmo | 11:06 |
Matka | 185 km |
Keskinopeus | 68 km/h |
Ruhtinansalmi | 13:49 |
Matka jatkui kohti itärajaa, emmekä kovin pitkään ehtineetkään ajaa, kun alkoi sataa. Pysähdyimme ja puimme sadevarusteet päälle. Sade yltyi entisestään ja vettä tuli hetken aikaa kuin saavista kaataen. Rankimman sateen aikana pyörääni tuli mielenkiintoinen ongelma. Kierroslukumittari putosi välillä nollaan. Lisäksi voimakkaasti kaasuttaessa pyörästä katosi veto. Tasaisella kaasulla ongelmia ei kuitenkaan ollut. Kerroin kavereilleni kypäräpuhelimen kautta ongelmastani, mutta halusin kuitenkin jatkaa matkaa sateen läpi. Sateen heiketessä ongelma poistui, eikä se enää tullut takaisin koko matkan aikana.
Muistan lukeneeni joskus, että vanhan mallin Africa Twinissä kierroslukumittari lukee tiedon toisen sylinterin sytytyksestä. Tästä päättelin, että ehkä rankan vesisateen aikana vesi maadoitti toisen sylinteri sytytyksen ja siksi veto häivisi ja kierroslukumittari putosi nollaan. Sateen vähetessä moottorin lämpö haidutti veden pois ja siten ongelmakin poistui.
Seuraava pysähdyksemme olisi Ryhtinansalmella. Matkalla ylitime talvisodan taisteluista kuuluisan Raatteen tien. Raatteen variomuseo olisi ollut muutaman kilometrin päässä reitistämme, mutta jätimme pysähdyksen väliin, koska olimme sekkailemassa enduroilla, emmekä turistimatkalla.
Ruhtinansalmella pysähdyimme Teboilille tankille. Paikasta oli vähän huonosti tietoja saatavilla internetin kautta. Etukäteen ajatuksena oli, että mikäli paikasta löytyisi jotakin sopivaa syötävää voisimme samalla syödä myöhäisen lounaan. Saavuttuamme paikalle totesimme, että tarjolla oli ainoastaan kahvi ja leivonnaisia. Ostimme kahvit ja söimme Kuhmosta ostamiamme eväitä. Päätimme, että pysähdymme Sallassa myöhäiselle illlalliselle.
Etappi numeroina | |
Ruhtinansalmi | 14:22 |
Matka | 112 km |
Keskinopeus | 64 km/h |
Taukopaikka | 16:08 |
Reitti jatkui itärajaa myötäillen. Ohitimme Hossan ja jättäessämme tien 843 taaksemme pääsimme ajamaan mukavan pientä soratietä upeissa maisemissa. Ohitimme muutamia poronerotus paikkoja. Keskinopeutemme luonnolisesti laski, mutta mielenkiinto taas kasvoi roimasti.
Puetuamme Kuhmon jälkeen sadevarusteet, emme voinee riisua niitä pois koko päivän aikana. Ruhtinansalmella saimme viettää taun poutasäässä, mutta sadetta kuitenkin esiintyi ajoittain enemmän tai vähemmän.
tähän kuva
Noin puolentoista tunnin ajon jälkeen pysähdyimme lyhyelle huoltotaolle. Sade on vähän tauonnut ja suoritimme perushuollon ja söimme vähän eväitä.
Etappi numeroina | |
Taukopaikka | 16:20 |
Matka | 204 km |
Keskinopeus | 71 km/h |
Salla | 19:12 |
Seuraavan etapin määränpää oli Salla. Luvassa oli paljon asfalttitietä ja lisämausteeksi saimme paljon sadetta. Paikoitellen näkyvyyskin meni todella huonoksi. Reaaliaikainen radioyhteys kanssamatkustajiin tuli todettua tärkeäksi turvallisuuden kannalta. Huonossa näkyvyydessä punaista pistettä seuratessa, hivenen jo väsyneenä, ei välttämättä tien kuntoa tule seurattua kovin tarkasti. “Varokaa monttua” -huudahdus herätti huomikyvyn takaisin. Tiukka jarrutus ja nopeuden lasku siten, että montun ehtii hyvin havannoida. Tiessä oliki valtava reikä ja suoraan ajolinjalla. Helposti olisi tullut siihen ajettua ja ei varmasti olisi tehnyt hyvää niin kuskille kuin pyörällekkään.
Sallassa tankkasimme ja pysähdyimme syömään kunnolla. Oli mukava vähän riisuutua varusteista ja syödä tukevasti. Kahvila-Pizzeria Akkavaaran pizza maistui hyvälle. Latasimme puhelinkalustoa tauon aikana ja pohdimme loppumatkan suunnitelmia. Lisäksi ilmoitimme arvioidusta aikataulusta majapaikkaan.
Etappi numeroina | |
Salla | 20:22 |
Matka | 169 km |
Keskinopeus | 75 km/h |
Kemihaara | 22:38 |
Matka jatkui ja jatkuva sade meinasi jo harmittaa. Oli kuitenkin mukavaa, että pääsimme taas takaisin soratielle. Alkuosa reitistä Narkuskajokea myötäilen oli vähän tylsähköä, suoraviivaista tietä. Ylitettyämme Narkuskajoen ja suunnatessamme kohti Kemihaaraa tie pieneni ja oli jo huomattavasti vaihtelevampaa. Mukavissa maisemissa mielenkiintoisen tien ajaminen vähensi sateen tuomaa harmitusta.
Sadetta jatkui koko loppumatkan. Saavuimme Kemihaaraan puoli yhdentoista aikoihin n. puolituntia aikataulusta myöhässä. Kemihaaran loma yrittäjä totesi, että taisi olla ihan hyvä keli, ainoastaan tunnin verran sadetta nyt loppuillasta. Meidän ongemana vain oli, että ajelimme suurinpiirtein sen saderintaman tahdissa koko päivän ajan.
Päivä numeroina | |
Matka | 815 km |
Aika | 13h 25min |
Keskinopeus | 61 km/h |
Kilometrejä tuli päivän aikana reilu 800 ja pyöränkyydissä oltiin yli 13 tuntia. Monennäköistä tietä ehti päivän aikana näkemään ja varusteet tuli testattua hyvin sateen varalta. Saimme majapaikassa maittavan iltapalan ja lisäksi pääsimme vielä nauttimaan saunan löylyistä. Samaanaikaan paikalla oli Pirkanmaalta seurue, jonka tavoitteena oli käydä seuraavana päivänä melomassa joen latvavesiä.
Paloinen 7:11 148km 85km/h Kuhmo 8:55
Kuhmo 10:06 10:21, sadevarusteet päälle, 75km/h 10:28, matka jatkuu, 7min 185km 68km/h Ruhtinansalmi 12:49
Ruhtinansalmi 13:22 112km 64km/h 1h 43min Valokuvia Taukopaikka 15:08
Taukopaikka 15:20 129km 66km/h 1h 56min Isotie 17:17
Isotie 17:17 17:38-17:46, pieni kusitauko 74km 81km/h 54min Salla 18:12
Taukopaikka 15:20 204km 71km/h 2h 51min Tankkaus ruokailu Salla 18:12
Salla 19:22 169km 75km/h 2h 14min Kemihaara 21:38
Total 819km 815km 13h 36min 13h 25min 60km/h 61km/h
Tiistai 18.7.2018
Etappi numeroina | |
Kemihaara | 9:59 |
Matka | 19 km |
Keskinopeus | 28 km/h |
Huoltotien eteläpää | 11:55 |
Sateisen päivän jälkeen oli mukava herätä poutasäähän. Vuorossa oli reissun kohokohta, vanha huoltotie. Mukavaa, että sateeton hetki saatui juuri tähän kohtaan, koska tätä pätkää ovat monet kehuneet.
Aamupalan jälkeen saimme evästyksesi varoituksen sanoja. Kyseessä oli tie, jota ei enää millään tavalla ylläpidetty, joten varoittavia liikenne merkkejä ei välttämättä ole vaikka tiellä olisi metrin monttu. Keväisin tulvat saattavat viedä tien mukanaan.
Edellinen päivä oli pitkä ja rankka, joten nukuimme tarkoituksella pitkään. Tänään aikataulu olisi vapaampi ja voimme reittivalinnoilla vaikuttaa siihen, milloin saapuisimme seuraavaan majapaikkaan. Näin ollen rauhallisten aamutoimien jälkeen pääsimme liikenteeseen n. 10 aikoihin. Ajatuksena oli välttää kiirettä ja edetä fiiliksen mukaan.
Huoltotie oli maineensa veroinen. Pieni ja Lapin hienoissa maisemissa mutkitteleva hiekkatie. Paikoitellen tie kulki aivan Kemijoen vieressä, ajoittain suon yli ja välillä hienoissa kangasmaisemissa. Etukäteen oli tiedossa muutama haasteellisempi kohta tiessä, joista ei noin vain yli päästä. Olimme kaikki ensimmäistä kertaa maisemissa ja siten ajattelimme mennä varmanpäälle. Myöskään rengastuksemme ei ollut ihanteellinen vesistöjen ylitykseen. Hyvä pito on oleellinen seikka, jos meinaa ylittää joen kaatumatta.
Oheisella videolla vielä muutama kohokohtia huoltotieltä.
Kemihaara 9:59 19km 28km/h Huoltotie läpi 11:55
Etappi numeroina | |
Huoltotien eteläpää | 11:55 |
Matka | 46 km |
Keskinopeus | 53 km/h |
k | 12:47 |
Seuraava kohteemme oli Niekka, joka on Kemijoen länsipuolella oleva tunturi, jonne pääsee tietä pitkin ajamalla. Huoltotiellä nauttiskellessa oli mennyt sen verran aikaa, että päätimme pitää Niekan päällä ruokatauon. Sinnehän olisi enää vajaan tunnin ajomatka.
Tie Niekan päälle jyrkkeni loppua kohden ja nousi lopulta reiluun neljään sataan metriin. Näkymät tunturin päältä on upeat. Pistimme trangian tulille je keilltelimme ruokaa ja paistoimme makkarat. Mukavat maisemat keitellä kahvia.
Huoltotieltä 11:55 46km 53km/h 52min Ruokatauko, trangia Niekka 12:47
Etappi numeroina | |
Niekka | 8:11 |
Matka | 279 km |
Keskinopeus | 47 km/h |
Savukoski | 19:31 |
Niekan huiputuksen jälkeen tarkoituksena oli tehä lenkki pohjoiseen. Olin suunnitellut reitin Ylä-Kairintien kautta, joka oikaisi Kemihaaran ja Lokan tekojärven väliselle alueelle. Tien päässä oli kuitenkin kyltti, jossa kerrotiin Kairijoen yli menevän sillan olevan poissa. Päätimme kuitenkin käydä katsastamassa, pääsisikö joen yli menemään. Rannalle saavuttuamme totesimme ylittämisen olevan mahdotonta.
Palasimme takaisin ja jatkoimme matkaa kohti Lokkaa. Tästä seurasi suunniteltuun reittiin aika paljon lisäkilometrejä ja pysähdyimmekin Lokassa vielä miettimään suunnitelmaa. Bensa todennäköisesti riittäisi, mutta uusiin yllätyksiin ei olisi varaa. Päädyimme kuitenkin jatkamaan alkuperäistä reittiä siten, että ongelmien ilmetessä ottaisimme suunnan lähimmälle tankausasemalle.
Lokasta tie jatkui aluksi aika isona. Tilanne parani koko-ajan, mitä pohjoisemmaksi mentiin. Maastokartan mukaan tie teksi mukavan lenkin. Reitin pohjoisimmassa osassa oikasimme vähän pienemmän tien kautta.
Palauttamme Lokan kautta samaa reittiä takaisin ennen Kairijoen ylitystä käännyimme etelään uudelle paanalle. Taivas näytti pahaenteiseltä ja sateen pikkuhiljaa alettua pysähdyimme pukemaan sadevarustuksen päälle.
Matkasimme kohti Savukoskea. Tie oli mukavan vaihtelevaa ja pientä. Sateinen keli vähän häiritsi, mutta onneksi vettä ei tullut paljoa. Yhden oikoreitin jouduimme kääntymään takaisin, koska ura muuttui niin pehmeäksi. Tässä vaiheessa jännitti bensan riittävyys. Eskolla oli kyllä varakanisterissa bensaa, jos jotain yllättävää tapahtuisi.
Saavuimme savukoskelle ja suuntasimme lähimälle tankausasemalle. Bemarissa olisi vielä ollut desin verran varaa ajaa eteenpäin. Varakanisteria ei siten tarvittu käyttää. Suuntasimme seuraavaksi ostoksille kauppaa ajatuksella, että pienen evästyksen jälkeen jatkaisimme iltapalan syöntiä saunomisen yhteydessä Ulkuniemellä.
Niekka 13:53 279km 47km/h 5h 56min Tankkaus Evästauko, kaupassa käynti, illaksi ja aamuksi Savukoski 19:31
Etappi numeroina | |
Savukoski | 20:27 |
Matka | 120 km |
Keskinopeus | 81 km/h |
Ulkuniemi | 21:51 |
Olin varannut seuraavan majapaikan Matkatupa Kelloniemestä. Savukoskelta oli sinne matkaa vielä puolentoista tunnin verran. Soitin vastaanottoon ja ilmoitin aikataulustamme. Lupasivat järjestää saunan lämpimäksi.
Tässä vaiheessa päivä oli jo sen verran pitkällä, että teimme ratkaisun edetä majapaikkaan nopeinta reittiä. Se tarkoitti tylsähköä matkustusta asfalttitiellä seuraavat puolitoista tuntia, mutta tässä kohtaa se oli järkevä ratkaisu. Iso matkaenduro on siinä mielessä hyvä pyörä tämän tyyppisille reissuille, että jos välillä on edettävä isompaa tietä, niin ajaminen onnistuu ihan mukavasti. Pysty ajo-asento, korkeat ja suojaavat tuulilasit, iso moottori, joka jaksaa kuljettaa isommankin matkalastin.
Matkailutuvan parhaat päivät olivat jo takana päin, mutta palvelu oli hyvää. Yövyimme leirintäaluieille tyypillisissä pikkumökkeröissä. Tilaa ei kauheasti ollut, mutta tarjolla oli kaikki tarpeellinen. Sauna, nuotiopaikka, sähköä ja tietysti sängyt nukkumista varten. Tuoretta kahvia ja pientä purtavaa pystyi ostamaan vastaanotosta.
Savukoski 20:27 120km 81km/h 1h 28min Tylsää asfalttia Majapaikka 21:51 Saunomista, makkaranpaistoa
Päivä numeroina | |
Matka | 464 km |
Aika | 10h 10min |
Keskinopeus | 45km/h |
Total 464km 10h 10min 45km/h
Mukava päivä takana. Päivä alkoi mielenkiintoisella huoltotiellä hyvässä säässä. Niekka tunturin laelta oli hienot näköalat. Lisäksi paljo mukavaa pientä ja vaihtelevaa tietä ajettuna. Lapin osuus oli nyt takana ja huomenna edettäisi keskeltä Suomea takaisin Keski-Suomeen.
Keskiviikko 19.7.2018
Etappi numeroina | |
Ulkuniemi | 9:51 |
Matka | 191 km |
Keskinopeus | 76 km/h |
Pudasjärvi | 12:21 |
Majapaikka 9:51 191km 2h 31min 76km/h Aamupalaa ruokailu Pudasjärvi 12:21
#Pudasjärvi 13:24 #280km #4h 13min #66km/h #Kiuruvesi 17:43
Pudasjärvi 13:24 182km 2h 42min 67km/h Alassalmen lossi 16:07
Lossi 16:31 95km 1h 11min 78km/h Kiuruvesi 17:43
Total Kiuruvedelle 471km 6h 51min 69km/h
Kiuruvesi 18:31 250km 3h 23min 74km/h kotona 21:54
Total 721km 10h 29min 69km/h
Minulle 3pv total 2125km 1d 12h 59km/h