“Kilpailun tarkoituksena on testata ajajien ja pyörien kykyä selviytyä määritellystä reitistä annetun aikataulun puitteissa sekä nopeutta erillisillä maastokokeilla.”

Näin määritetään laji Enduron kilpailusäännöissä. Sen onkin kuvattu olevan moottoripyörillä ajettava luotettavuuskilpailu.

Lajin huipulla ajavien kisoja seuratessa on helppo sanoa sen olevan exereme laji, sen verran hurjan näköistä vauhti on. Toisaalta saman voi todeta monesta muustakin lajista kilpailtaessa huipulla, esimerkiksi vaikka esteratsastuksesta.

Voidaanko lajia harrastaa ilman extreme määritelmää?

Pääsin testaamaan KTM 2021 enudromalliston KTM:n mediapäivillä. Ajokokemukseni kisaenduroista oli hyvin vähäistä ja se monikertaistuikin parituntisen aikana, kun testasin eri malleja.

Koeajoa varten oli rakennettu rata, joka oli monipuolinen, mutta aloittelijallekin helposti lähestyttävä. Ennakkoasenteeni vaarallisesta ja aloittelijalle huonosti sopivasta lajista vaihtui turvalliseen ja hauskaan urheilulajiin. Jos ei juoksulenkillä oikein kiinnosta käydä, niin tässä toisenlainen vaihtoehto urheiluun. Pyörät olivat ajettavuudeltaan helppoja, vaikka ne ovat suoraan valmiita myös kilpailukäyttöön.

Testasin pyörät pienemmästä isompaan. Ensimmäisenä pääsin ajamaan KTM 150 EXC TPI pyörällä, joka on malliston pienin; 2-tahtinen ja 150 kuutioinen enduro. Muistan, kun ensimmäisen kerran testasin 2-tahtista crossipyörää joskus 90-luvulla. Ajaminen alkoi sillä, että yritettiin saada pyörä käyntiin. Kun ei ollut mitään tietoa, miten pyörä pitää käynnistää, niin yrittämiseksihän se jäikin. Saimme vinkin, että piti antaa sopivasti kaasua ja polkaisun piti olla terävä. No, kun sitä voimaa polkaisuun ei pojanklopilla ollut, niin eihän se lähtenyt käyntiin.

2021 mallin 2-tahdeissa on ruiskutekniikalla toimiva TPI-moottori. Pyörä lähti käyntiin nätisti nappia painamalla. Ensimmäisen kierroksen jälkeen totesin pyörän olevan pieni ja pippurinen. Kaikki mallit tuntuivat 790:n jälkeen pieniltä, vaikka ne ovatkin aikuisten mitoituksella tehty ja suurinpiirtein fyysisiltä mitoiltaan saman kokoisia pyöriä.

Aiempi kokemus ja mielikuva 2-tahdeista oli, että pyörä ei väännä matalilla kierroksilla, ja isoilla kierroksilla se meinaa lähteä käsistä. Yllätyin, miten hyvin 150:n väänsi matalillakin kierroksilla. Aloittelijan ajoa helpotti, kun pystyi ajamaan myös isolla vaihteella, eikä koko aikaa tarvinnut olla huipputehoilla.

250:ssä oli pykälän verran enemmän voimaa. 4-tahdin jälkeen sai vähän totutella siihen, että 2-tahdin moottori ei jarruta vastaavalla tavalla, kuin 4-tahti. Sain vinkin, että 2-tahdilla voi kiihdytellä terävillä kaasutuksilla ja antaa välillä rullata saavutetulla vauhdilla. Ts. ei tarvitse yrittää ajaa tasakaasulla pitääkseen vauhtia yllä. Tätä ajotekniikkaa olisi mielenkiintoista opetella vähän enemmänkin.

Ajotaitoni ei riittänyt enää hyödyntämään 300:n lisävoimaa. Pyörien painoero oli niin pieni, etten sitä juuri huomannut. Toki isommassa koneessa vääntöä oli enemmän. Sitä ihmettelin kovasti, miten pyörät pysyivät hyvin käynnissä. Vaikka oli iso vaihde ja hidas vauhti, niin en saanut niitä kertaakaan ns. stumppaamaan. Tämä helpotti ajamista. Isolla vaihteella ja pienellä kytkimen luistatuksella oli helppo ajaa haastavien paikkojen yli.

4-tahti (EXC-F) pyörillä ajaminen oli vähän tutumpaa. Mallistosta löytyi neljä eri kokoluokkaa. 250-kuutoinen oli kevyt käsitellä. Toisaalta tällaisella helpolla radalla isommatkaan mallit eivät tuntuneet raskailta ja niiden moottorin luonne tuntui yllättäen aloittelijalle jopa helpommalta. Osassa malleista oli valittavissa kaksi eri karttaa moottorille. Sähäkämpi ja pehmeämpi. Tämä on kätevä ominaisuus, jos haluaa ajaa välillä haastavia hitaan vauhdin polkuja pehmeämmällä moottorin luonteella. Kovavauhtisilla radoilla voi taas vastaavasti käyttää karttaa, jossa teho tulee terävämmin.

Yllätyin, miten helppoa nykyaikaisella endurolla on ajaa. Kun rata on taitotasolle sopiva, niin osamattomuus ei puske koko ajan päälle. Ensimmäiset kierrokset olivat aikamoista räpellystä ja tuntuman hakemista. Pikkuhiljaa vauhtia uskalsi nostaa sen verran, että ajo oli sujuvampaa. Paikalla olleelta kisakuskilta sain vinkin siirtää painopistettä mutkissa eteen, jolloin eturenkaan pito on parempi. Loppua kohden alkoi ajoon löytyä vähän rentoutta sitä myöten hauskuuskerroin kasvoi. Adventuremiehelle renkaiden pito ja jousitus oli pyörissä jotain käsittämätöntä. Tuntui, että rengas pysyi tiukasti pidossa paikassa kuin paikassa ja mitkään töyssyt ja hypyt eivät tuntuneet missään, niin pehmeästi alusta nuoli epätasaisuudet.

Päivän kokemuksen jälkeen koen, että lajia voi hyvin myös aloittelija harrastaa turvallisesti. Vauhti ja rata pitää vain valita taitotason mukaisesti. Laji ei mielestäni ole extreme laji, koska sitä voi hyvin harrastaa ilman isojen riskien ottamista.

KTM:n 2021 mallistosta minulle mieluisin olisi 450 EXC-F. Välttäisin menemästä pahimpiin kivikoihin ja trial-taitoja vaativiin ratoihin, jolloin pyörän ei välttämättä tarvitse olla kevyin. Pyörällä on helppo ajaa, kun ei ole oikeastaan väliä mikä vaihde on päällä. Laittaisin pyörän rekisteriin ja soratie siirtymillä olisi mukava, kun padasta löytyisi tarvittaessa tehoja isommissakin vauhdeissa.

Ohessa vielä pieni pätkä ajostani päivän aikana.