Heinäkuu läheni loppuaan ja vietettiin kuun viimeistä päivää. Säätila oli viime päivinä ollut Suomen kesälle tyypillistä. Vaihtelevaa, välillä lämmintä joskaan ei hellelukemia. Illaksi oli luvassa vesisadetta, juuri kun kuuden päivän moottoripyöräreissu alkaisi.

Tunnelma oli odottavainen. Tiedossa oli paljon asioita, joista ei ollut aiempaa kokemusta vaikka itse moottoripyörällä ajaminen kohtuullisen tuttua olikin. Millaista on porukalla ajaminen monta päivää putkeen? Kestääkö pyörät vai tuleeko teknisiä ongelmia? Millainen sää on ja kestääkö varusteet, jos vettä tulee monta päivää peräkkäin? Mitä jos sattuu liikenneonnettomuus?

Sopivan nöyrä asenne ja ylimääräisen uhon sivuuttaminen luo hyvän pohjan turvalliselle reissulle. Näin ollen edellä mainittujen kysymysten läpikäynti ja erilaisiin yllättäviin tilanteisiin varautuminen on ihan tarpeellista.

Reissu oli suunniteltu alkavaksi maanantaiaamuna Oulusta. Aluksi ajatuksena oli, että jokainen ajelee Ouluun omaan tahtiinsa. Päädyimme kuitenkin ajamaan porukalla, koska reittimme risteävät joka tapauksessa jossakin kohtaa.

Sovimme kohtaamispisteen Lestijärven tietämille, jossa reittisuunnitelmamme kohtasivat. Lähtöni viivästyi puoli tuntia suunnitellusta ja pääsin liikenteeseen illalla kuuden aikoihin. Matkani alkoi sateisessa säässä ja ennusteen mukaan sitä tulisi jatkumaan Ouluun asti. Puin ylleni sadeasun vaikka ajopukuni olisi myös vedenpitävä. Tämä osoittautui järkeväksi ratkaisuksi, sillä viiden äijän täysin märkien ajoasujen kuivattelu yhdessä yössä ei ole yksinkertaista.

Päivän ensimmäiset kilometrit olivat tutuissa maisemissa. Olin suunnitellut reitin lyhintä pientä tietä pitkin, mahdollisuuksien mukaan soratietä. Uuraisten jälkeen ajelin jo minulle tuntemattomia teitä.

Puoli kahdeksan aikoihin pysähdyin hetkeksi tienvarteen päivittämään kavereille matkani etenemistä ja arvioita ajankohdasta, jolloin saapuisin kohtaamispisteelle. Kehoitin heitä jatkamaan matkaansa, mikäli olisivat paljon edellä minua. Tapaisimmehan viimeistään Haapavedellä ja siellä voisivat odotella minua kahvikupin äärellä.

Tie oli suomalaisittain perinteistä soratietä. Ajourat olivat tasaiseksi tiivistyneet ja tien reunoissa sekä ajourien välissä oli irtosoraa. Näin liikettä vasemmassa yläkulmassa. Vauhtia ei ollut paljoa ja näkyvyys oli hyvä. Löysäsin vähän kaasua ja irroitin katseeni tiestä. Vieressäni lensi kanahaukka. Erotin mahanpuolelta selvästi poikkiraidat, joten yksilö oli aikuinen. Etenimme hetken aikaa yhtä matkaa, kunnes haukka kaartoi vasemmalle metsän suojaan. Myöhemmin kohtasin vielä metsäjäniksen saman tien varrella. Osa eläinlajeista aktivoituu iltahämärän aikaan.

Saavuin kohtaamispisteelle puoli yhdeksän aikoihin ja tarkistin viestit. Muu porukka oli ohittanut paikan 20 minuuttia aiemmin ja oli jatkanut matkaa ehtiäkseen Haapavedelle ennen huoltoaseman sulkeutumisaikaa.

Navigaattorin akku alkoi olla lopussa, joten kytkin virtakaapelin kiinni. Jatkoin matkaani soralla ajoittain näkyviä kurapyöräilijöiden rantuja seuraten. Keli huononi entisestään. Alkoi hämärtää ja sateen lisäksi salamoida. Muutama salama iski lähellä, äänen kuulumisessa ei ollut juurikaan viivettä välähdykseen nähden. Polttoaine loppui ja jouduin siirtymään varatankille. Ensimmäisestä etapista tulikin kunnon tulikaste!

Tuli sitten lähdettyä liikenteeseen vajaalla tankilla ja ajatuksella, että kyllähän siellä aina jossakin tankkauspisteitä löytyy. Navigaattorin mukaan ilman kymmenen kilometrin lisämatkaa yhtään tankkiasemaan ei olisi ennen Haapavettä. Näissä tunnelmissa ei innostanut lähteä tekemään lisäkierrosta, joutuisihan muu porukka odottamaan taas lisää ylimääräistä aikaa. Vaihdoin reitiksi loppumatkan osalta suorimman tien ja päätin yrittää selvitä varatankilla. Laskelmieni mukaan sen pitäisi juuri ja juuri riittää. Vaihdoin ajotyylini mahdollisiman taloudelliseksi.

Kylläpäs tuntui hyvältä kaartaa huoltoaseman pihaan ja tavoittaa kanssamatkustajat. Muu porukka käveli juuri ulos kiinni menevästä huoltoasemasta höyryävät kahvikupit kädessään. Bensa riitti ja loppumatka Ouluun mentäisiin hyvässä seurassa.

Olin varautunut huonoihin olosuhteisiin näkyvyyden kannalta ottamalla mukaani ajolasit. Yhdistelmäkypärässäni pystyy käyttämää ajolaseja vaikka visiiri olisi paikallaan. Ajolasien avulla näkyvyys paranee sateisella kelillä, koska lasi on lähempänä silmiä. Näin ollen pintaan kertyvä vesi ei häiritse niin paljoa näkyvyyttä. Tässä kohtaa tein kuitenkin typerän ratkaisun. Ajattelin, että yritän pitää kypärän mahdollisimman kuivana ja jätin lasit laukkuun. Nyt oli jo täysin pimeää ja vesi haittasi vielä lisää näkyvyyttä. Välillä ajo tapahtui edellä ajavan takavaloa seuraten. Lisäksi visiiriä oli pakko pitää jonkin verran raolla huurtumisen välttämiseksi, joten kypäräkään ei täysin kuivana pysynyt.

Saavuimme Ouluun puolenyön jälkeen. Matkaa tämän päivän osalta kertyi yhteensä 415km. Tällaista etappia en kyllä ollut aiemmin ajanut. Tilanne veti noyräksi ja viimeinenkin ylimääräinen uho oli kaikonnut. Seuraavaan päivään startattaisiin rauhallisin mielin ja edettäisiin tilanteen mukaan järki päässä. Vähän meinasi mieliin myös hiipiä pelko, että jos tämä reissu onkin koko-ajan sateisessa kelissä ajelua. Norjahan on tunnettu sateistaan. Seuraavan päivän sääennuste näytti kuitenkin lupaavan aurinkoista keliä.

Motoristiserkumme otti meidän iloisesti vastaan vaikka saavuimme hänen luokseen keskellä yötä. Olipahan hän taikonut meille vielä herkulliset tortillat iltapalaksi. Purimme varusteemme pesuhuoneeseen ja saunaan. Varusteiden järjestelyn ja iltapalan nauttimisen jälkeen kävimme yölevolle, olisihan seuraavana päivänä tiedossa reissun pisin päivämatka.

Tämä on viimeinen kirjoitus blogisarjasta, joka kertoo moottoripyörämatkasta Norjaan elokuun alussa 2016. Sivun lopussa olevalla lomakkeella voit tilata itsellesi ilmoituksen sähköpostiisi uusista blogin kirjoituksista.