Torstaiaamu valkeni aurinkoisena. Aamuun sisältyi pieni aikataulupaine, koska päästäkseen Kjøpsvikistä eteenpäin täytyi käyttää lauttaa. Mikäli emme ehtisi klo. 10 lautalle. Seuraava lähtisi vasta klo. 12. Käväisin suihkussa ja aloin herättelemään matkatovereitani. Pikaisten aamutoimien ja aamupalan jälkeen lähdimme kohti satamaa. Olimme paikalla hyvissä ajoin, joten todettuamme lautan lähtöpaikan tankkasimme odotellessamme pyörät valmiiksi. Lisäksi osa kävi ruokakaupassa täydentämässä eväsvarastoa.

Lauttamaksu kerättiin virkailijan toimesta lautalle mentäessä. Matka Dragiin kesti noin 45 minuuttia. Aurinko paistoi ja meri oli vuonossa lähes peilityyni. Dragista suuntasimme reissun ainoalle varsinaiselle turistikohteelle Saltstraumeniin. Kyseisessä vuonon salmessa on todella voimakas vuorovesivirtaus. Turisteja kyydittiin kumiveneellä virtauksessa, jolloin voimakkuuden tunsi luissa ja ytimissä. Paikalla oli mielenkiintoista käydä yleissivistyksen kannalta.

Olin suunnitelut reitille pieniä pistoja vuoristomaisemiin kartalla mielenkiintoiselta näyttäviin kohtiin. Seuraavaksi oli vuorossa yksi tällainen pisto vuorelle. Tie vaihtui soratieksi ja tien yli meni eläinaita. Aidassa oli kehoitus pitää aita suljettuna. Hetken päästä tiellä tulikin vastaan lampaita. Emme kuitenkaan päässeet ajamaan kovin montaa sataa metriä, kun tiellä oli uusi aita ja selvä ajokieltomerkki. Vaikka emme norjaa osanneet, kieltomerkin viesti oli hyvin selkeä. Vähän harmitti, mutta käännyimme takaisin ja palasimme reitille.

Päivä oli jo pitkällä. Päätimme, että etsimme reitin varrelta sopivan levähdyspaikan ja keittelemme trangialla keitot ja kahvit. Olimme varautuneet tarvittaessa kokkaamaan ruokia reissunpäällä, mutta tähän asti ajoitus oli sopinut niin, että ruokapaikkoja oli sopivasti ollut ruoka-aikaan saatavilla.

Torstai oli reissun lämpimin päivä. Aurinko paahtoi lämpimästi ja vesi veti puoleensa. Ei muuta kuin uikkarit jalkaan ja mereen uimaan. Vesi oli kylmää, kuin avannossa. Teki mieli jo kääntyä takaisin, mutta pitihän se lyhyt pulahdus tehdä, kun tänne asti oli lähdetty.

Reittisuunnittelussa pyrin saamaan reitille mukaan pienempiä teitä ja haastavia reittejä. Pohjois-Norja on etelää harvempaan asuttua ja teihin on panostettu paljon rahaa. Pieniä tai huonokuntoisia teitä oli vaikea löytää. Seuraavan pätkän onnistuin löytämään karttaa selatessa. Huomasin, ettei Google Maps reititä sitä kautta vaikka karttaan on kuitenkin piirretty tie. Google Street View -palvelusta pystyin tarkistamaan, miltä tie näyttää kummastakin päästä katsottuna. Ajattelin, että käydään katsomassa ja jos tiellä ei pääse ajamaan, niin kierretään toista reittiä.

Ensimmäisenä esteenä oli maavyöry. Oliskohan lumi, jää ja sulamisvedet aiheuttaneet kyseisen vyöryn? Aikaa siitä oli jo kulunut, koska maanvyöryyn oli muodostunut polku, jota pitkin pystyi kävelemään tai ajamaan kaksipyöräisellä. Esko kävi kevyimmällä pyörällä vähän tiedustelemassa, olisiko tie ajettavissa läpi. Lyhyen harkinnan jälkeen päätimme kokeilla, pääsisimmekö ajamaan läpi.

Muut ylittivät helposti maavyöryn ja lähdin viimeisenä ajamaan polkua pitkin. Ajattelin ajella varman päälle, hissutella jaloilla maasta tukea hakien. ⅔ matkasta sujui ongelmitta, kunnes tapahtui jotain odottamatonta. Yht’äkkiä pyörä tökkäsi johonkin ja kallistui voimakkaasti oikealle. Yritin oikealla jalalla ottaa maasta tukea, mutta jalan alla ollut kivi pyörähti alta ja en saanut pidettyä pyörää pystyssä. Pyörä kaatui oikealle kyljelle ja minä hain tasapainoa louhikon keskellä.

Aluksi en ymmärtänyt mitä tilanteessa oikein tapahtui. Sitten huomasin, että vaihdekeppi oli vääntynyt. Polun vieressä oli kivi, joka oli juuri ja juuri yltänyt vaihdekeppiin ja törmäyksen voimasta pyörä kallistui vasemmalle. Kirjoituksen alussa olevasta videosta voit katsoa hidastuksen kaatumisesta.

Tämän tyyppisiä hitaan ajon kaatumisia sattuu väkisinkin isoilla pyörillä haasteellisissa maastoissa. Tämän takia onkin tärkeää pitää hyvät suojavarusteet. Pitkävartiset enduroajoon soveltuvat kengät, polvisuojat, kyynär- ja hartiasuojat, selkäsuoja, niskatuki ja tietysti kypärä. Tällöin varusteet suojaavat kolhuilta ja ei tule matkan keskeytyksiä.

Kaatumaraudat suojasivat pyörää hyvin kaatumiselta. Oikeaan katteeseen tuli naarmuja, peili pyörähti auki kiinnityksestä, etuvilkun varteen murtui halkeama, oikeaan sivulaukkuun tuli pieni halkeama.

Ensimmäinen este ylitetty. Tässä vaiheessa alkoi jo hiki nousta pintaan, koska keli oli lämmin ja kaikki varusteet päällä. Seuraavaksi piti kiertää kivieste ja ohittaa lammasaita. Tielle oli tippunut ylhäältä vuorelta tuhansien kilojen painoisia kivilohkareita. Tien ja meren välinen aita oli osittain vaurioitunut ja puuttui muutamasta kohtaa kokonaan. Lopuksi tulimme kiviesteelle, josta päätimme taluttaa pyörät ohi, ettei pyörä lipsahda mereen. Tämä kohta olikin tuttu Google Street View palvelusta, koska kamera-auto oli käynyt kääntymässä tässä kohtaa. Näin ollen oletinkin, että homma on nyt selvä ja päästään ajamaan läpi.

Jatkoimme matkaa ja emme ehtineet montaa sataa metriä ajaa, kun edessämme oli jälleen uusi este. Tällä kertaa kyseessä oli sotilastermein murros. No onneksi kyseessä taisi olla vain polttopuusavotta, jossa rangat oli kaadettu tylysti tielle. Näin ollen puut olivat niin pieniä, että niistä pääsi helposti ajamaan yli. Tämän jälkeen piti kiertää vielä yksi ketju, sitten olimme selvillä vesillä.

Tällaiset kohteet jää näkemättä, kun matkustaa autolla ja pyrkii liikkumaan helpointa reittiä. Tämä oli ehdottomasti yksi reissun kohokohdista vaikka hiki virtasikin.

Matka jatkui kohti Ruotsin rajaa ja pysähdyimme vielä huoltoasemalle kahvitauolle ja tankkaamaan pyörät. Seuraavaa majoitusta ei ollut vielä varattu, mutta ennakkotiedustelun pohjalta oletimme Arjeplogista sopivan leirintäalueen löytyvän. Huoltoaseman jälkeen lähti 77-tie kohti Ruotsia. Tie menee heti tunneliin, mutta me käytimme luonnollisesti pienempää vuoren yli menevää tietä, kun sellainen vaihtoehto oli käytettävissä. Tien nousikin nopeasti yli puoleen kilometriin. Piipahdimme vielä matkansuuntaisesti menevällä pienemmällä soratiellä, mutta pääasiassa jatkoimme pitkin 77-tietä, joka Ruotsin puolella vaihtui 95-tieksi. Ilta oli jo pitkällä, kun saavuimme Arjeplogiin. Keskustan lähettyviltä löytyi paikka, josta pystyi vuokraamaan pieniä mökkejä. Majoittumisen jälkeen kävimme vielä syömässä paikallisessa Pizzeriassa.

Seuraavassa kartassa on päivän aikana kuljettu reitti. Matkaa kertyi yhteensä 449km.

Tämä on viimeinen kirjoitus blogisarjasta, joka kertoo moottoripyörämatkasta Norjaan elokuun alussa 2016. Sivun lopussa olevalla lomakkeella voit tilata itsellesi ilmoituksen sähköpostiisi uusista blogin kirjoituksista.