Heräilimme hyvin nukutun yön jälkeen Arjeplogissa. Tässä vaiheessa porukka oli hajaantunut, koska kaikilla ei ollut mahdollista venyttää reissua lauantaille asti. Heikin ja Eskon kanssa ajattelimme kuitenkin ajella Ouluun mahdollisimman pieniä teitä kierrellen.

Norjan jylhät vuoristomaisemat olivat nyt takanapäin ja fiilis vähän haikea reissun lähetessä loppuaan. Toisaalta oli mukava päästä ajelemaan taas kunnolla sorateitä, koska Norjassa jouduimme liikkumaan pääasiassa asfalttiteitä pitkin.

Pohjois-Ruotsin maisemat ja tiet olivat hyvin samantyyppisiä mitä Keski-Suomessakin. Alue on vain harvempaan asuttua, joten rauhassa sai ajella erämaan keskellä. Iloa riitti aina E10 tielle asti, jonka jälkeen pienempää tietä oli vaikea saada reittiin, ilman isompia kiertelyjä. Haaparantaan saavuttaessa päivä oli jo pitkällä, joten jouduimme jatkamaan matkaa nopeinta reittiä ts. isoa asfalttitietä Ouluun asti.

Yövyimme Oulussa ja lauantaille jäi vielä paluu Jyväskylään, joka tapahtui pääasiassa yksin ajellen. Kotimatkalla kerkesi kerrata mielessään reissun kohokohtia, mutta nauttia myös hienoista sorateistä. Oli hyvä ja ikimuistoinen reissu.

Yhteenveto

Maastoajoon soveltuvalla matkaendurolla matkailun lähtökohdat poikkeavat tavallisesta matkailusta. Tyypillisesti suomalainen lähtee pakettimatkalle johonkin lämpimään turistikohteeseen. Tällöin kodin ja kohteen välinen matka on pakollinen paha ja jopa epämiellyttävä osuus reissusta. Kymmenen tunnin yhtenäisellä lennolla voi käydä aika pitkäksi.

Matkaendurolla voit matkustaa pitkiä matkoja sellaisia reittejä, joita ei muilla kulkuvälineillä voi käyttää. Toisaalta ajoasennot ja pyörän ominaisuudet mahdollistavat myös tunteja kestävän siirtymisen isolla tiellä. Kun reitti rakennetaan mahdollisimman paljon pieniä ja huonokuntoisia teitä seuraillen, matkustat automaattisesti seuduilla, jossa ei isot ihmismassat liiku. Näet paikkoja ja seutuja, joita suurin osa ihmisistä ei koskaan kohtaa. Tästä seuraa luonnollisesti se, että matkustaminen onkin yht’äkkiä mielenkiintoista. Siirtymästä tuleekin osa mielenkiintoista reissua. Matka alkaa omasta pihasta ja päättyy omaan pihaan. Parhaimmilla reissusta puuttuu kokonaan ns. turha siirtymäosuus.

Norjan puolella sorateiden ja haasteellisten reittien osuus jäi suhteellisesti pieneksi. Pohjois-Norjassa asutusta on vähemmän ja siten paljon alueita, joissa ei ole tiestöä. Näin kaikki tiet ovat ns. pakollisia teitä ja vaihtoehtoisia reittejä ei juuri ole. Norjassa väestö keskittyy Etelä-Norjaan ja siellä on enemmän myös pienempää tiestöä. Vuoristoalueet ovat myös laakeampia, joten vuorten yli meneviä teitäkin löytyy. Haaveissani on päästä joskus tekemään vastaava reissu Etelä-Norjaan.

Minulta puuttui reissusta kypäräpuhelin ja se löytyi vain kahdelta kuskilta. Pidemmillä reissuilla kannattaa ehdottomasti kaikilla olla kypäräpuhelin siten, että kaikki voidaan liittää samaan puheryhmään. Matkustaessa on mukava jutella kavereiden kanssa, mutta se on myös turvallisuuskysymys. Yllättävässä tilanteessa ensimmäisenä ajava voi varoittaa takana tulevia.

Kilometrejä reissussa kertyi noin 3500km. Yhteenlasketut kustannukset minun osalta olivat 404€, kun huomioi kuluihin majoituksen, ruuat ja polttoaineet. Polttoaine oli suurin kustannuserä ja minulla siihen meni rahaa 237€. Ainakaan moottoripyörällä Norjassa matkustaminen ei tullut mielestäni kalliiksi.

Tämän kokemuksen pohjalta suosittelen lämpimästi matkailua Norjaan.

Seuraavassa kartassa on perjantain aikana kuljettu reitti. Matkaa kertyi yhteensä 523km.

 
Lue myös muut blogisarjan kirjoitukset:
Matkaenduroilla Norjassa, valmistautuminen
Matkaenduroilla Norjassa, sunnuntai
Matkaenduroilla Norjassa, maanantai
Matkaenduroilla Norjassa, tiistai
Matkaenduroilla Norjassa, keskiviikko
Matkaenduroilla Norjassa, torstai
Matkaenduroilla Norjassa, kotiinpaluu
 

Tämä on viimeinen kirjoitus blogisarjasta, joka kertoo moottoripyörämatkasta Norjaan elokuun alussa 2016. Sivun lopussa olevalla lomakkeella voit tilata itsellesi ilmoituksen sähköpostiisi uusista blogin kirjoituksista.